 |
|
|
|
Siperianhusky
|
historiaa II Siperianhuskyt Alaskasta maailmalle
Siperianhusky rotu "jakautuu kahtia" Oli lähes päivänselvää, että niinkin kaunis ja toimintakykyinen rotu kuin siperianhusky leviäisi ja kasvattaisi suosiotaan. Alunperin Siperialaisia koiria tuotiin Alaskan puolelle kilpailuihin. Ne löivät laudalta senaikaiset rekikoirat nopeudella ja kestävyydellään sekä miellyttävällä, nöyrällä luonteellaan. 1930 -luvulla Lorna Demidoff (Monadnock) ja Eva Seeley (Alyeska-Wonalancet-Chinook) alkoivat viemään koiriaan myös näyttelykehiin. Nämä koirat olivat aitoja dual-purpose koiria, samat koirat voittivat näyttelyissä ja kävivät ahkerasti kilpaurilla. Sodan jälkeen kuitenkin osa kasvattajista alkoi olla jo niin iäkkäitä, ettei kilpaurilla ajaminen ollut enää mielekästä. Osa siirtyi kasvattamaan koiria kokonaan näyttelykoiriksi, osa ajoi vielä urilla (muttei kilpaillut) mutta pääosin 1950-luvun paikkeilla alkoi todella tulla ero käyttö- ja näyttelylinjaisten välille. Tällöin siperianhuskeja käytettiin yhä enemmän näyttelyissä ja rodusta tuli myös suosittu seurakoira; ihmisiä miellyttävään symmetriseen värikuviointiin pyrkivä jalostus sai alkunsa. Etenkin syvän kontrastiset värit, erinomaisena esimerkkinä musta-valkea, sinisilmäinen koira oli eksoottinen ja upea ilmestys. Ei ihme, että tietyt sukulinjat nykypäivänäkin ovat niin kovin yksivärisiä, tätä "värijalostusta" harrastetaan edelleen. Onko tässä enään kyse siperianhuskeista, arktisista rekikoirista?
Pelkän näyttelyjalostuksen vuoksi rodulle tärkeämmät ominaisuudet, rekikoira kyvyt, jäävät vähemmälle huomiolle. "Muoto seuraa tarkoitustaan", esimerkiksi rekikoiran vaatimat erinomaiset kulmaukset, tarpeeksi pitkä kuono ja oikeat mittasuhteet eivät ole näyttelykehässä välttämättömät. Näyttelykehissä suosittiin matalaraajaisempaa, pitkäselkäisempää versiota mahtavan tuuhealla turkilla varustettuna. Koiria, joita jalostettiin näyttelyihin alettiin kutsua näyttelylinjan (show line, show type) siperianhuskeiksi. Tämä "linjaus" on tänäpäivänä kaikista suosituin. Kasvattajia löytyy joka lähtöön; valitettavasti on niitäkin, joita rekikoira ominaisuudet eivät pätkääkään kiinnosta. Onneksi kuitenkin löytyy vielä ihmisiä, jotka näyttelyiden ohessa harrastavat valjakkourheilua / kilpailevat koirillaan ja pitävät yllä siperianhuskyn monikäyttöisiä mahdollisuuksia. Toinen osapuoli, käyttölinjan (racing line, working line, working type) siperianhuskyt jatkoivat kilpa- ja harrasteurilla menestyksekkäästi valjaissa. Ne jalostettiin rekikoiriksi, alkuperäisiin työtehtäviinsä jossa ne edelleen pärjäävät parhaiten. Kuuluisimpia kenneleitä ovat mm. Igloo Pak, Alaskan's Of Anadyr ja Zero -kennelit. Myös monet käyttölinjaisia kasvattavat vievät koiriaan näyttelyyn ja pitävät huolen oikeasta rotutyypistä. Toinen ääripää on "himokilpailijat", joiden mielestä rodun ainoa oikea jalostussuunta on mahdollisimman nopea rekikoira... Käyttölinjaisia on maailmalla suhteessa näyttelylinjaisiin vähän. Ne ovatkin jääneet alueille, joissa lumi tunnetaan, omaan elementtiinsä, eli lähinnä Kanadaan, Pohjois-Amerikkaan, Pohjois-Eurooppaan (Skandinavia) sekä tietenkin Venäjälle. Muualla maailmassa vallitsee näyttelylinjan siperianhuskyt, jotka näyttelykoirien lisäksi toimivat seura- ja harrastuskoirina. Myös näiden kahden linjan "sekoituksia" on. "Sekalinjoja" ei kuitenkaan pidä nimityksen vuoksi väheksyä lainkaan, samoista puhdasrotuisista siperianhuskeista on kyse siinä missä "puhtaissa" käyttö- tai näyttelylinjoissa. Erinomaisena esimerkkinä erään tunnetun musherin koirat, jotka juoksevat sekä pitkän matkan kisoja että saavat valionarvon koiranäyttelyistä; "sekalinjoja (vai pitäisikö sanoa: siperianhuskeja) parhaimmillaan"... Kaikkien osapuolien on kuitenkin muistettava, että siperianhusky on siperianhusky kun se on rotumääritelmän mukainen ja rotupuhdas; mikään linja ei ole koskaan ollut toista aidompi tai alkuperäisempi, eikä ole nykypäivänäkään!
muutamia merkittäviä kasvattajia Tänne kokoan muutamia merkittäviä rodun kasvattajia, osa on vielä kesken ja kuvia pyrin linkittämään mahdollisimman paljon. Kuvat on linkitetty toisille sivustoille, joten jos jokin linkki ei toimi, olisin kiitollinen jos toimimattomasta linkistä ilmoitettaisiin minulle vaikka vieraskirjan kautta, kiitos! Huomaa "myöhempien" aikojen kasvattajien (Monadnock ja siitä edespäin) tuotoksia ja vertaa niitä ensimmäiseksi mainitun kasvattajan koiriin sekä klikkaa tästä nähdäksesi lisää kuvia "niistä ensimmäisistä" rotunsa edustajista. Suosittelen tutustumaan! Mielestäni erittäin mielenkiintoista ja antoisaa nähdä miten on koirat muuttuneet/pysyneet samana kun jalostussuuntia on ollut erilaisia.
Leonhard Seppala ▪ Aktiivinen aika 1913-1926, 1926-1931 Elizabeth Rickerin kanssa, 1947 -1960 yhteistyötä Earl M. Snodien kanssa kennelnimellä Bow Lake ▪ Kantakoirat siperiantuonteja, myöhemmin käytti yhteistyössä muiden kanssa mm. Igloo Pak's, Of Seppala ja Gatineau koiria. ▪ Vuonna 1913 Pioneer Mining kaivosyhtiön osakas Jafet Lindeberg tarjoutui hankkimaan Roald Amundsenin suunnittelemalle pohjoisnaparetkelle. Koirat kerättiin Nomen ympäristöstä ja monet niistä olivat Siperiantuontien jälkeläisiä. Koirat annettiin kaivosyhtiön toisen työntekijän Leonhard Seppalan koulutettavaksi. Kun Amundsenin tutkimusretki peruuntui, jäi tarkoitukseen harjoitettu valjakollinen nuoria lisääntymiskykyisiä koiria Seppalan hoiviin. Hänen vuosina 1913-1926 Alaskassa kasvattamat koirat muodostavat suurimman osan nykyisen Siperianhusky -rodun kantakoirista (Lainattu Siperianhuskyn jalostuksen tavoiteohjelmasta).
▪ Seppala tuotti viimeiset kahdeksan koiraa Siperiasta 1930. Näistä koirista jäi henkiin kolme (leptospiroosi vei muut) joista Tserko (yllä vasemmalla) ja Kreevanka (yllä oikealla) ovat kuuluisimmat koirat ja niillä on merkittävä vaikutus siperianhusky rotuun. ▪ Muita tunnettuja Seppalan omistamia / kasvattamia koiria olivat mm. Togo ja Balto. ▪ "Seerumiajo" Nenanasta Nomeen kuljetettaessa seerumia kurkkumätäepidemiaa vastaan; Seppala ajoi koirillaan 91 mailia (n. 146km) välillä Shaktoolik - Golovin, johtajakoirinaan Togo ja Scotty. Huom. reitillä oli muitakin ajajia, joista Seppala ajoi pisimmän matkan. ▪ "Of Seppala" kennelnimi ei ole Leonhard Seppalan kennelnimi. Of Seppala kennelnimeä käyttivät Harry Wheeler ( 1930-1950, kantakoirat Seppalan ja Rickerin koiria) ja Don McFaul (1950-1963, joka osti kennelin ja Seppala -koirat Harry Wheelerilta) ▪ Kuvia aiheesta (huomaa etenkin koirien tyyppi, väritys ja karvanlaatu)
(1)
Leonhard Seppala & Togo ▪ Linkkejä aiheesta (1) (2) (3) (4) (5) (6) (7) (8) ____________________________
Alex & Charles Belford, kennel Belford's ▪ Perustettu 1928, New Hampshire, USA ▪ Kantakoirat Seppala-Ricker kennelistä ▪ Tärkeimmät koirat Belford's Wolf (Smoky x Tosca), Nanna (Belford's Wolf x Mona) (myytiin Harry Wheelerille), Sigrid 3rd of Foxstand (Chenuk x Molinka) (kantakoiraksi Bill Shearerin Foxstand kenneliin) ▪ Kuvia aiheesta
(1)
Charles Belford ____________________________
Milton & Eva Seeley ▪ Perustettu 1929, New Hampshire, USA ▪ Kantakoirat Leonhard Seppalalta ja Alaskasta; Koirat nimeltä Toto (Togo x Nome) ja Tuck Alaskasta olivat Seeleyn ensimmäiset jalostuskoirat; nämä kaksi koiraa saivat yhden jälkeläisen, Tanta Of Alyeskan, josta tuli "varsinainen" kantanarttu Seeleyn linjoihin. ▪ Alunperin koirat olivat kevyempiä "racyjä", joista tunnetuimpia koiria ovat. mm. Tanta Of Alyeska, Turu Of Alyeska, Alyeska's Sugrut Of Chinook, Chinook's Aladdin Of Alyeska, Wonalancet's Baldy Of Alyeska ja Togo Of Alyeska. Myöhemmin kennel kasvatti koiria lähinnä näyttelyitä varten. ▪ Seeley kasvatti myös alaskanmalamuuttien kuuluisaa Kotzebue -linjaa (kuva) ja oli mukana laatimassa alaskanmalamuuttien alkuperäistä rotumääritelmää. ▪ Erään kennelin vanhan työntekijän mukaan siperianhuskeja ja alaskanmalamuutteja risteytettiin kennelissä (vahingossa/tarkoituksella?) ja pennut rekisteröitiin silmien värin mukaan; sinisilmäiset siperianhuskeiksi, ruskeasilmäiset malamuuteiksi. Fakta vai fiktio? Huom. Tällaista on voinut tapahtua missä tahansa kennelissä ja etenkin alkuaikoina kun kumpikaan ei vielä oikein ollut "oma rotunsa", on voitu ja on yhdistettykin näitä "rotuja" keskenään (mm. Togo ja Balto ovat osiltaan malamuutteja). ▪ Kuvia aiheesta
(1)
Eva Seeley & varhaisia Alyeska koiria ____________________________
Lorna Demidoff, kennel Monadnock's ▪ Demidoffin ensimmäinen mies (Moseley Taylor) hankki Eva Seeleyltä (Alyeska-Chinook-Wonalancet) valjakollisen siperianhuskeja vuonna 1934 yhdistelmästä Duke x Tanta Of Alyeska. ▪ Kantanarttu Tosca Of Alyeska yhdistettiin mm. Belford's Wolf ja Vanka Of Seppala nimisiin uroksiin, josta tuli monia näyttelyissä pärjänneitä koiria, kuten CH Panda ja CH Kira Of Monadnock. Kuitenkin vasta 1950-luvulla voimakkaan sukusiitoksen tulos CH Monadnock's Pando (joka tuohon aikaan oli näyttelyhuskien "prototyyppi") toi uutta potkua näyttelykoirajalostukselle. Pando oli rakenteeltaan voimakas ja väriltään musta-valkea symmetrisellä kuviolla ja sinisillä silmillä ja sen jalostuskäyttö oli todella laajaa. Pandon jälkeläinen CH Monadnock's King voitti ensimmäisenä Best In Shown USAssa (aiemmin Alaskassa BIS tittelin voitti CH Bonzo Of Anadyr). Monadnock's Pando on yksi historian käytetyimmistä uroksista ja se löytyy niin nykyisten käyttö- kuin näyttelylinjaistenkin takaa, enemmän kuitenkin jälkimmäisessä tyypissä. ▪ Ensimmäinen muotovalio vuonna 1939, CH Togo Of Alyeska. ▪ Koirat, jotka pärjäsivät myös kisoissa, menestyivät myös näyttelyissä. Kuitenkin 1950 -luvulla Demidoff lopetti kilpauransa ja keskittyi enemmän näyttelyihin ja kasvattamiseen (ei kuitenkaan lopettanut valjakkoharrastusta kokonaan). Tällöin alkoi myös varsinainen "show jalostus", syntyi uusi kenneleitä joiden kasvatustyö perustui näyttelyihin ja he hankkivat koirat pääosin Demidoffilta ja Seeleyltä. Tällaisia kenneleitä olivat mm. of Kabkol ja Dichoda joita seurasi liuta muita "showkasvattajia", mm. Alakazan, Frosty Aires (myös Anadyr koiria), Baltic, Karnovanda (myös Frosty Aires koiria), Fra-Mar jne. ▪ "Puhtaat" Monadnock -sukulinjan koirat tuli vähemmistöksi Innisfree kennelin astuessa kuvioon. Nykypäivänä puhtaita Monadnock -koiria on vähän ja nekin ovat vuosien saatossa muuttuneet "alkuperäisistä" melkoisesti. 1950-luvulta ja siitä eteenpäin tyypilliset musta-valkeat, pitkäkarvaisemmat ja rakenteeltaan raskaammat koirat ovat nykypäivänäkin melko tyypillisiä "Monadnock koiria", mutta sitä aiempia, Alyeska -tyyppisiä ei näistä linjoista juuri enään löydy. ▪ Monadnock koiria on myös tuotu Suomeen, Monadnock's Papik Of Mekusak jolla on Suomessa 19 pentuetta, sekä Monadnock's Ho-Ho ja Monadnock's Wa-Wa jotka ovat sisaruksia. ▪ Kuvia aiheesta
(1)
Lorna Demidoff & Togo Of Alyeska ____________________________
Roland "Doc" Lombard, kennel Igloo Pak ▪ Aktiivinen aika 1944-1980, Maine, USA ▪ Kantakoirat Alyeska, myös Monadnock, Foxstand's, Little Alaska koiria ▪ Lombard on varmasti yksi kuuluisimpia kilpa-ajajia, mutta toimi myös eläinlääkärinä. Lombard voitti lukuisia kilpailuja rotupuhtailla siperianhuskeillaan, mutta vaihtoi puhdasrotuiset siperianhuskyt myöhemmin alaskanhuskeihin. ▪ Kuuluisimpia Igloo Pak koiria olivat mm. Igloo Pak's Tok ja Igloo Pak's Wing-A. Igloo Pak koiria on myös tuotu Suomeen, mm. Igloo Pak's Candy To (synt. 1974) joka on yhdistelmästä Igloo Pak's Wing-A x Koonah's Spice. ▪ Igloo Pak koirien tyypiksi sanotaan olevan niiden muista hieman kevyempi tyyppi sekä harmaan/sudenharmaan värinen turkki. Näitä koiria löytyy Suomesta muun muassa maailmallakin tunnetusta Polar Speed -kennelistä. Klikkaa tästä tutustuaksesi tyypillisiin Polar Speed koiriin. ▪ Kuvia aiheesta:
(1)
Lombard & valjakko ____________________________
Earl & Natalie Norris, kennel Alaskan's Of Anadyr ▪ 1947 - Willow, Alaska. Edelleen toiminnassa! Maailmalla pisimpään ja edelleen siperianhuskeja kasvattava kennel. Aluksi Earl Norris kasvatti alaskanmalamuutteja kennelnimellä "Alaskan's", siperianhusky pentueet rekisteröitiin "Of Anadyr" -loppuliitteen kanssa. ▪ Anadyr -linja alkoi Eva Seeleyn (Chinook / Alyeska / Wonalancet) kasvateista nimeltään Chinook´s Aladdin Of Alyeska (synt. 1944) ja Alyeska´s Sugrut Of Chinook ja nartuista Candia ja Bayou Of Foxstand. ▪ Alaskan´s Of Anadyr kennelin koirista mainittavimpia nimiä ovat mm. Alaskan´s Nicolai Of Anadyr, Alaskan´s Astro Of Anadyr, Alaskan´s Nicolai II Of Anadyr ja Alaskan´s Bonzo Of Anadyr. ▪ Kennel on merkittävän kuuluisa upeista rekikoiristaan. Anadyr -koiria löytyy lukuisten käyttölinjaisten kuin myös näyttelylinjaisten takaa. Anadyr -linjan koirat ovat säilyneet erinomaisesti vuodesta toiseen, niissä todellakin elää pala historiaa. Suomeen koiria on tuotu muutamia, mm. Alaskan's Victor Of Anadyr (joka löytyy myös suomalaisten "old line" (Monadnock) koirien takaa. Väite, ettei Victor olisi käyttölinjaa on täyttä potaskaa), Alaskan's Ping Ping Of Anadyr ja Alaskan's Bijana Of Anadyr. ▪ Kuvia aiheesta:
(1)
Bayou Of Foxstand ____________________________
Kathleen & Norbert Kanzler, kennel Innisfree ▪ Perustettu 1960, New York, USA, edelleen toiminnassa oleva maailman kuuluisin "show"kennel. Kanzlerit myös treenaavat koiriansa valjakkoon. ▪ Kantakoirina Alyeska, Bow Lake, Monadnock ja Frosty Aires koiria. Koirat poikkeavat "perus" Monadnock koirista kevyemmän rakenteensa ansiosta. Ne ovat lisäksi useimmiten harmaita/haalean punaisia ja niillä on lyhyempi turkki. ▪ Kuuluusimpia koiria mm. Innisfree Sierra Cinnair, Innisfree Fire'N'Frost, Innisfree Ice-T, Innisfree Tradewind ja Innisfree Pegasos. Innisfree Sierra Cinnairin vaikutus nykyshowlinjoihin on valtava. ▪ Innisfree kennelistä on tuotu vuonna 1967 syntynyt siperianhusky uros, Innisfree's Mikki Of Ahtojää. Tällä uroksella on ollut Suomessa kolme pentuetta. ▪ Innisfree kasvattaa myös shiboja, joita he ovat tuoneet suoraan Japanista. ▪ Kuvia aiheesta:
(1)
Innisfree Sierra Cinnair
Kirjoittajan huomautus: Joskus kuulee juttuja, että tämä X linja on alkuperäinen, syystä ja toisesta. Mikään siperianhuskien linja ei ole toista alkuperäisempi tai "pohjaudu siperialaisista rekikoirista" sen enempää kuin muutkaan linjat. Kaikki siperianhuskien sukulinjat pohjautuvat samoihin koiriin (Togo, Kolyma, Harry, Smoky, Dushka, Pearl, Sonia, Nome, Kreevanka, Tserko, Tuck & Duke), joita tuotettiin Siperiasta Alaskaan ja koiriin, jotka olivat tärkeimmässä asemassa rotua luotaessa. Tässä välillä on voinut tapahtua mitä tahansa, esimerkiksi alaskanmalamuutit olivat siperianhuskien kanssa samoihin aikoihin kisoissa, joten on aivan mahdollista (ja todennäköistäkin) että alaskanmalamuutteja ja siperianhuskeja (mahdollisesti myös muita rekikoiria, sillä myös esim. molossityypin koiria käytettiin rekikoirina samoihin aikoihin) on sekoiteltu keskenään (tällaiset tapaukset ovat mahdollisia joka ikisessä rodussa). Tämänpäivän tutkimukset osoittavat, että siperianhusky ja alaskanmalamuutti ovat geneettisesti sama rotu. Kysymys kuuluukin, onko meillä enää "puhtaita" siperialaisia rekikoiria, ovatko kaikki alaskanmalamuutti sekoituksia? Siperianhuskylle on tehty rotumääritelmä, joka kertoo kyllä erot alaskanmalamuutin ja siperianhuskyn välillä. Olipa siperianhuskeihin sekoitettu mitenkä paljon tahansa alaskanmalamuuttia aikoinaan, tulee niiden erottua selkeästi toisistaan. Rotumääritelmän mukainen, terve, hyväluonteinen ja työskentelykykyinen siperianhusky pitäisi olla kaikkien tavoite, eikä oman mieltymysten mukaan jalostettu oma tyyppi. Rotumääritelmä antaa melko paljon tilaa erilaisille mieltymyksille mutta jos rotumääritelmän sisältä ei itselle sopivaa koiraa löydy, suosittelen tutustumaan muihin rotuihin.
Siperianhuskyt suomeen Suomeen rekisteröitiin ensimmäinen siperianhusky vuonna 1965. Se oli Sveitsistä tuotu narttu nimeltään Anya-Alaska. jonka omisti Kerttu Alm. Anya-Alaskasta tuli myöhemmin muotovalio. Seuraavana vuonna Esa ja Raili Mäntysalo (kennel Ahtojään) toivat USA:sta nartun nimeltä Kanakanak's Kishka joka oli ennen tuontia astutettu uroksella Monadnock's Konyak Of Kazan. Kishka synnytti Suomessa pentueen, josta tuli viisi urosta ja yksi narttu. Mäntysalot pitivät itsellään kaksi urosta ja ainoan nartun. Eva ja Bo Ekstam (kennel Mekusak) ostivat urospennun Ahtojään Mekusakin, Stina Blomqvist (kennel Kreevanka) osti Ahtojään Pikoon ja Dolly Odenwall osti Ahtojään Tanoon. Samana vuonna, eli 1966, tuli Mäntysaloille USA:sta myös narttupentu nimeltä Alakazan's Tiara Valeska. Vuonna 1967 Mäntysalot toivat USA:sta uroksen nimeltä Innisfree's Mikki Of Ahtojää, jolla Kishka astutettiin. Anya-Alaska sai pennut Ahtojään Mekusakin kanssa, joten tuona vuonna siperianhuskyjen rekisteröintimäärä oli noussut "jo" kolmeentoista.
Suomalainen Siperianhusky Seura-Finska Siberianhusky Sällskapet ry (SHS) perustetaan. Valjakoita koottiin vähäisistä koirista ja rekikoiratoiminta pääsi alkuunsa. Vielä tuntemattomana ja eksoottisena rotuna siperianhusky menestyi hyvin näyttelyissä, monista tuli muotovalioita. Seuraavana tuontia ulkomailta jatkettiin. Seuraavaksi tuotiin seuraavannimiset koirat; Komat Of Kazan (Mäntysalot), Monadnock's Quana Of Mekusak (Eva & Bo Ekstam), Norstarr's Baanchi ja narttu Snonoa's Marina. Norstarr Baanchi on kautta aikojen eniten jalostukseen käytetty uros Suomessa. Näiden jälkeen huskeja alettiin tuoda ihan urakalla.
Kuitenkin vuodet 1976 ja 1977 olivat käänteentekeviä koko rodulle Suomessa. Alettiin seuraamaan Norjalaisten siperianhuskeja, jotka voittivat rekikoirakilpailuja; oliko voittojen syynä sangen erilainen ulkonäkö? Suomessa siihen mennessä oli ollut vain showlinjaisia (Monadnock) huskeja (lukuunottamatta kahta Alaskan´s Of Anadyr -sukuista siperianhuskyä), jotka muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta olivat musta-valkoisia (muutama punainen ja valkoinen). Norjalaisten koirat olivat kevyempiä tyypiltään ja niiden väritkin olivat todella erikoisia; "likaista" naamaa, sudenväriä, riistanruskeita. Ei ihme, että Norjalaiskoirien värit pistivät silmään kun aiemmin oli nähty vain musta-valkeita symmetrisellä värikuvioinnilla. Valjakoita harrastaneet muuttivat kokoonpanonsa lähes täysin, koiria alettiin tuomaan Hollannin, USA:n ja Norjan kilpailevista käyttökenneleistä. USA:sta tuotiin koiria, mm. Arctic Trail's Who Of Kelson, Igloo Pak's Candy To, Alaskan's Victor Of Anadyr, Arctic Trail's Wing, Nugget Of Calivali... Ja tulokset paranivat! Vuonna 1980 oltiin ohitettu rekisteröinneissä jo samojedinkoirat. Koiria ei ainoastaan tuotu Suomeen, niitä myös vietiin ulkomaille. Rekikoira harrastus on tämän jälkeen laajentunut todella paljon, yhä useampi pentu kasvoi alkuperäiseen työhönsä; rekikoiraksi! Suomessa vallitsee tänäpäivänäkin käyttölinjat enemmistönä ja monet uudetkin harrastajat valitsevat linjan sen erinomaisten käyttöominaisuuksien vuoksi harraste/kilpakoiraksi.
Siperianhuskyt muualle pohjoismaihin Kuten tänäkin päivänä pohjoismaissa, valtaosa siperialaisista oli käyttötyypin huskeja. Ensimmäinen siperianhusky Norjaan tuotiin vuonna 1957, jolloin Gisle Bang toi Alaskasta uroksen nimeltä Pogo. Heti seuraavana vuonna rekisteröitiin valkoinen narttu Molinka Of Bow Lake Norjaan, jonka itse Leonhard Seppala lahjoitti tunnetulle tutkimusmatkailijalle ja kirjailijalle Helge Ingstadille. Norjassa oli siis tähän mennessä vain kaksi siperianhuskyä, jotka saivat keskenään kaksi pentuetta. Ingstad toi myöhemmin Norvik -kennelistä USA:sta nartun nimeltä Sindy, ja uroksen nimeltä Sepp. Ingstad hankki itselleen kennelnimeksi Brattalid, joka toi 1960- 70-luvuilla Norjaan useita siperianhuskeja, jotka pohjautuivat ainoastaan Anadyr -linjaan. Brattalid on Euroopan vanhin siperianhuskeja kasvattava kennel. Norjan siperianhusky klubi perustettiin vuonna 1972. Monet ihmiset vedättivät koiriaan pulkalla tai harrastivat koirahiihtoa. Ihmiset myös alkoivat kiinnostumaan valjakkoajoista, ja 1970-luvulla ehdittiin järjestämään monia kilpailuita, olihan Norjassa siihen erinomaiset mahdollisuudet, lunta ja pakkasta riittää!
Myös Ruotsissa käyttölinjaiset siperianhuskyt ovat olleet aina suosittuja. Voidaan sanoa, että ruotsissa siperianhuskeista innostuminen lähti vasta vuonna 1971. Vuonna 1989 rekisteröitiin 528 siperianhuskyä. Sekä Suomesta että Norjasta vietiin Ruotsiin jalostuskoiria, mm. Anadyr, Zero ja Igloo Pak -linjoja. Rotujärjestö perustettiin vuonna 1978. Sen perusti rekikoiraihmiset, jotka kyllästyivät nykypäivänäkin toimivan Svenska Polarhund Klubbenin toimintaan, joka suosi näyttelylinjaisia siperianhuskeja. Myös Ruotsissa järjestettiin ahkerasti rekikoirakilpailuja, ja seminaareihin kutsuttiin usein rodun experttejä ulkomailta, mm. Earl ja Natalie Norris (kennel Alaskan's Of Anadyr), "Doc" Roland Lombard (kennel Igloo Pak), Charled Belford (kennel Belford's)... Ruotsista löytyy sekä näyttely- että käyttölinjoja, mutta jälkimmäinen vallitsee. Tanskaan vietiin ensimmäinen siperialainen vuonna 1968, kun Margrethe Westling toi huskyn nimeltä Allerellies Candy, ja rekisteröi sen Tanskaan. Sen jälkeen kanta nousi etupäässä tuontien ansiosta, joita tuli pääasiassa Kanadasta, USA:sta ja Skandinaviasta. Tanskan Siperianhusky Klubi perustettiin vuonna 1974, kiitos useampien aktiivisten ihmisten, joilla oli yhteistä rakkaus rotuumme. Klubi on järjestänyt useina vuosina sekä rekikoirakilpailuja että näyttelyitä. 1980-luvun lopussa Tanskan Siperianhusky Klubissa oli hiukan yli 500 jäsentä, nykyään vain noin 200 jäsentä. Suuri muutos tapahtui rotuun, kun 1990-luvulla alettiin tuomaan näyttelylinjaisia koiria, mm. USA:sta, jotka erosivat huomattavasti sitä ennen olleista käyttötyypin koirista. Tästä syntyi riitaa ja kärkeviä keskusteluja, aivan kuten Suomessa tänäkin päivänä tapellaan rodun oikeasta tyypistä.
Siperianhuskyt muualla euroopassa Hollantiin ensimmäiset siperianhuskyt vietiin vuonna 1963. Koirien nimet olivat Kayak Thunder Taku ja Vaskresenya's Tanana Taku, jotka toi lentoemäntä Liesbeth Urlus (kennel Matanuska). Koirat perustuivat Anadyr- ja Monadnock linjoihin. Samoihin aikoihin tuotiin Els van Lierop ja hänen miehensä Lau van Leeuwen (kennel Kolyma) toimesta siperianhuskeja myös suoraan Alaskasta, Earl ja Natalie Norrisilta Alaskan's Of Anadyr -kennelistä. He toivat Norriseilta yli 40 kappaletta siperianhuskeja kaikkialle Eurooppaa. Noina aikoina siperianhusky harrastajien ja kasvattajien koirat perustuivat lähinnä Kolyma- ja Matanuska kenneleiden koiriin. Nancy van Gelderen Parker (kennel Green Beret's) vei koiriaan myös Suomeen, Green Beret's Snowy Angaran ja Green Beret's Snowy Anjuskan. Nämä koirat olivat ensimmäisten Suomeen tuotujen siperianhuskien joukossa, suvultaan Anadyr -linjaa eli käyttölinjaisia.
Hollannissa on laitonta käyttää koiria vetoeläiminä. Vasta viimeaikoina on arktisille rekikoiraroduille (alaskanmalamuutti, grönlanninkoira, samojedinkoira, siperianhusky) saatu lupa vedättämiseen, mutta muut rodut ovat edelleen kiellossa. Myös muualla Euroopassa olivat lähinnä Anadyr -linjan koirat ensimmäisinä siperianhuskeina edustamassa rotuaan. Tämän teki mahdolliseksi lentoemäntä, jonka reitti kulki usein myös Alaskan Anchoragen kautta. Hän mielellään toi siperialaisia Eurooppaan matkoillaan. Koirista koottiin valjakoita, osan piti ajaa kärryillä (jos oman maan sääolosuhteet eivät mahdollistaneet reellä ajoa) ja osa pääsi lumelle rekineen. Näyttelypuolen ihmiset kiinnostuivat myös tästä arktisesta rodusta, ja alkoivat tuottamaan koiria mm. USA:sta. Tänäkin päivänä esimerkiksi Espanjan kanta on suurimmaksi osaksi näyttelylinjaisia siperianhuskeja. Käyttölinjaisia on melko vähän (Pohjoismaissa ja Pohjois-Amerikassa eniten, jossa ilmasto-olosuhteet ovat omiaan arktisille rekikoirille) ja osa on vaihtanut rodun tyystin alaskanhuskeihin, eipähän tarvitse riidellä rodunomaisesta tyypistä... Myöhemmin esimerkiksi Ranskaan on viety Suomestakin erinomaisia rekikoiria; Polar Speed -kennelin siperianhuskyt ovat suosittuja siellä rekikoiraihmisten parissa. Olisi erityisen tärkeää, että saataisiin säilytettyä siperianhusky REKIKOIRANA, ettei kävisi niin että kohta meillä on ainoastaan "koristeeksi" kelpaava haalea muisto arktisesta rekikoirasta nimeltä SIPERIANHUSKY.
|
